Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Koti ja muistot

Jos elämässä jotain olen oppinut, niin sen että kodin voi rakentaa minne vain, kun se on rakkaudella tehty. Ei ole väliä millainen se on, ainoastaan se vaikuttaa, miten siihen itse suhtautuu. 


Minulla oli hirmuinen ikävä ulkomaille ja tietysti Espanjaan. On edelleen muttei niin valtava. Kun muutin aloin nähdä uudessa asunnossa hyviä asioita espanja ajoilta. Tuoksut, materiaalit ja pinnat, niin moni asia voi tuoda mieleen yllättäviä muistoja. Minulle ne kaikki on onneksi olleet positiivisia. Käytävä tuo mieleen Espanjan kun siellä tuoksuu ulkomaalainen ruoka ja se on sen mallinen, mutta sen avaruus tuo mieleen myös mummin kodin. Ikkuna ja äänet ulkoa tuo mieleen Malagan kesän, kun olimme ystäväni kanssa kielikurssilla, melkein viisi vuotta sitten! Keittiö tuo erityisesti mieleen aupair ajat. Ulkonakin kesäinen ympäristö luo ihanat mielikuvat kuin olisi aivan uudessa kaupungissa. Voi niitä ihania muistoja. On jotenkin niin levollinen olo pitkästä aikaa. 



Yritän ajatella että nytkin vaikka arki tulee vastaan voin luoda uusia hyviä muistoja. Eikä niiden vanhojen tarvi kadota minnekään. Tuntuu että viime viikko oli omanlaisensa matka ulkomaille. 


Viime viikonloppu oli osaltaan ihana piristys raskaaseen mutta mukavaan viikkoon. Sain viettää kummitytön kanssa laatuaikaa. Meillä oli niin mukavat keskustelut ja leikit. Näin myös ihania ystäviäni. Mietin kuinka paljon vähästäkin keskustelusta voi saada oivalluksia. Ihmiset ympärillä ovat niin korvaamattoman tärkeitä. Kiitos teille!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti