Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Mikä loma?

Minulla on kaksikin lomaa. Mutta loma on mielestäni aivan väärä sana. Ne ovat kaikkea muuta kuin lomaa. Tänään on ollut lomaa toisesta lomasta. Toisin sanoen olen opiskellut. Voisin toki ilmaista asian vielä vähän hankalammin. Itseasiassa päädyin juuri siihen, että minulla on kolme erilaista lomaa joilla olen yhtä aikaa. 

Tänään olen koko päivän tehnyt rokotuskoulutusta internetissä. Vielä jos huomisen jaksaisin pusertaa niin se voisi olla aikalailla valmis ja riittävä tälle kesälle. Tosin muita opiskeluja yritän tehdä tämän toisen ja kolmannen "loman" rinnalla.

Toisella lomalla olen voinut nyt paremmin. Viime viikon shokista on mökillä toivuttu onnistuneesti ja juhannuskin meni siinä sivussa. Tietysti vauhdikkaassa seurassa. Eikä tarvinut yksin olla hetkeäkään, edes ulkona, siitä piti huolen ne tuhannet pirulliset verenimijät. Itse en kyllä saanut kuin kaksi osumaa, ehkä en sitten viihtynyt niin ulkoilmassa. Maanantaina mentiin taas askelia eteenpäin tämän toisen loman suhteen. Kun ja jos kaikki menee hyvin, niin kolmannella lomalla voin sitten vihdoin ja viimein lomailla. 

Kolmas loma eli vaan loma koittaa lauantaina kun suuntaamme sukuloimaan etelään. Matkaseura ei ehkä ole lomailun kannalta rentouttavinta mutta sitäkin hauskempaa ja pitää varmasti ajatukset kiireisinä. Lomaa ennen täytyy suunnata ajatukset to do -listaan, jospa sitä saisi vähän lyhenemään ennen lähtöä. 

Jos et ymmärtänyt puoliakaan, älä välitä. En minäkään. Mutta joskus on hauskaa vaan laittaa sanoja toistensa perään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti