Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Papupihvit

Papujen keittäminen

Tänään aamu alkoi mukavalla kävelyllä. Sain nauttia hiljaisuudesta kun missään ei näkynyt juurikaan ihmisiä. Aamu jatkui yön yli liotettujen papujen keittämisellä. Laitoin eilen illalla veteen likoamaan 2,5 dl valkoisia papuja. Ne saivat liota 12 tuntia. Ennen keittämistä huuhdoin pavut ja laitoin ne kattilaan, jossa oli papuihin nähden kolminkertainen määrä vettä. Alussa kannattaa ottaa vaahtoa pois keitin vedestä. Keitin papuja 15 min, jonka jälkeen laitoin veden keittimen päälle. Vaihdan keittämisen puolessa välissä pavuista kertaalleen veden. Kaikki eivät tätä tee, mutta minusta pavut sulavat näin paremmin. Pavut takaisin kattilaan keitetyn veden sekä 1 tl suolaa kanssa. 15 minuuttia lisää keittämistä, jonka jälkeen huuhdon pavut ja laitan annoksiin pakaste pusseihin. Valmiita papuja tuli n. 9 dl. 

Papujen keittäminen voi tuntua työläältä hommalta (sitä se onkin), mutta kun siihen tottuu niin se menee siinä muun ruoanlaiton sivussa. Toisaalta miksei käyttää valmiita papuja tölkistä jos tarvitsee vain pienen määrän eikä halua käyttää pakastettuja papuja. Säilykkeinä ne valmistetaan isoina määrinä mikä sekin säästää osaltaan energiaa kuin itse pienen määrän keittäminen. Minä kuitenkin käytän papuja niin usein, että kerralla kannataa keittää suurempi määrä. 

Sitten itse papupihveihin, jotka ovat täysin vaivansa (mm. papujen keittämisen) arvoisia. Niin maukkaita sekä ihania koostumukseltaan ja täydellinen paistopinta viimeistelee herkulliset pihvit. Aikaa tekemiseen ja paistamiseen menee noin puoli tuntia, joten mitään nopeaa ruokaa nämä eivät ole. Halutessaan taikinan voi antaa maustua esim. 10-15 minuuttia. 


Papupihvien ohje:

N.16 kpl

210g/tlk valkoisia papuja (keitettyjä/säilyke)
1 dl paseerattua tomaattia
1/2 kesäkurpitsa (n.160g)
2 rkl (kukkurallista) grahamjauhoja
1 tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl juustokuminaa
ripaus kanelia, paprikajauhetta ja chilijauhetta
rypsiöljyä paistamiseen

Lisää huuhdottujen papujen joukkoon mausteet ja paseerattu tomaatti. Sekoita esimerkiksi sauvasekoittimella tasaiseksi. Raasta kesäkurpitsa ja sekoita raaste lusikalla papujen joukkoon. Lisää vielä pari ruokalusikallista grahamjauhoja. Seos jää aika löysäksi. Kuumenna paistinpannu ja muotoile ruokalusikalla pihveiksi pannulla. Paista kunnes pihvillä on kaunis paistopinta ja käännä. Valmis pihvi on sisältä pehmeä, mutta pinnalta kiinteä. Nauti lisukkeineen! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti