Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.
-Muumipappa

torstai 4. elokuuta 2016

Kesän ensimmäinen mansikka


Tiistaina söin ensimmäisen mansikan tälle kesälle. Se oli mökin mansikkamaasta ja tietysti parempi kuin mitkään muut mansikat. Mansikkamaa ei vaan tänä vuonna tuota satoa kerättäväksi asti.


Se olisi maistunut kasvissyöjä koirallemme. Sille kun kelpaa kaikki kasvikset, marjat ja hedelmät, erityinen herkku on porkkana. Oman maan vihannekset ja kasvikset ovat kyllä niin maukkaita. Toivottavasti saadaan talven varalle myös marjoja. Minulle ehdottoman tärkeitä ovat mustikat. Ne ovat talven lempimarjani. Kesällä suosikkeja ovat mansikat ja vadelmat. Hilla on kaunis marja ja maistuu tiettyjen ruokien kanssa, muttei ole suosikkini. Viinimarjat kuuluvat mielestäni mehuun. Puolukoista taas saa ihanaa puuroa. Karhunvatukoita olisi mukava välillä syödä, mutta niitä ei näiltä leveyspiireiltä löydä muualta kuin kaupasta.


Ihanaa kun luonnosta saa niin paljon kaikkea hyvää. Muutenkin kesä on enemmän luonnonläheistä aikaa. Enää/ vielä siitä ei vaan osaa nauttia niin kuin lapsena. Toisaalta se ei ole nyt prioriteettina elämässä. Ehkä silti voisi ottaa opiksi koiran rennosta asenteesta kesää kohtaan.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti